8 Vinkkiä Parempaan Talouden Hallintaan

Henkilökohtaisten talousasioiden järjestely saattaa välillä tuntua hankalalta ja monimutkaiselta prosessilta. Järkevien taloudellisten ratkaisujen taustalla on usein huolellinen analyysi omasta taloudellisesta tilanteesta. Kun olet selvillä oman taloutesi tärkeimmistä tunnusluvuista, huomaat että järkevien ratkaisujen tekeminen on erittäin helppoa.

Tehdäksemme taloudenhallinnasta entistä helpompaa, olemme koonneet alle kahdeksan vinkkiä joiden avulla omien raha-asioiden hahmottaminen on helpompaa. Näillä vinkeillä otat niskalenkin omista raha-asioistasi.

Omat kulutustottumukset muodostuvat usein vuosien aikana, joten niiden muuttaminen ei missään nimessä ole helppoa. Noudattamalla muutamia perussääntöjä, voit kuitenkin alkaa pikkuhiljaa muuttamaan omia taloudellesi haitallisia tapoja. Ajan kuluessa järkevä taloudenhallinta muuttuu normaaliksi arjeksi ja teet järkevämpiä ratkaisuja automaattisesti.

1. Kuluta vähemmän kuin tienaat

Kuulostaa itsestään selvältä eikö niin? Todellisuudessa viideosa suomalaisista käyttää kaikki rahansa ennen seuraavaa palkkapäivää (lähde: Ilta-Sanomat 2.9.2016).

Yksinkertainen neuvo, mutta sen noudattaminen ei ole aivan niin yksinkertaista. Mieti luovia tapoja miten voisit säästää esimerkiksi asumiskuluissa, ruokaostoksissa tai liikkumisessa. Monissa arkisissa asioissa voi säästää Euroja tekemällä järkevämpiä valintoja ja kilpailuttamalla käytettyjä palveluita. Pienistä puroista voi kertyä suuri säästövirta!

Motivoi itseäsi – saat rahaa säästöön vain jos kulutat vähemmän kuin tienaat!

 

2. Siirrä rahaa säästöön heti kun siihen on mahdollisuus

säästä rahaa

Monet meistä haluaisivat säästää, mutta huomaavat kuun lopussa rahojen olevan loppu. Tyhjältä tililtä on vaikea siirtää rahaa säästötilille. Yksi hyvä tapa parantaa mahdollisuuksia säästämiseen on siirtää rahaa säästöön heti palkkapäivänä.

Miten tämä parantaa säästömahdollisuuksia? Kun siirrät rahaa säästöön heti sitä saadessasi, pienennät mahdollisuuksia rahojen tuhlaamiseen. Rahojen ollessa käyttötilillä ne on huomattavasti helpompi käyttää huolettomasti. Kun rahat ovat säästötilillä tai muussa valitsemassasi säästökohteessa, joudut miettimään kahdesti ennen niiden kuluttamista. Säästäminen on erittäin hyvä tavoite tulevaisuutta ajatellen – pyri säästämään!

3. Jaa kulut ja menot pienempiin aikajaksoihin

Tällä pienellä vinkillä saat helpommin käsityksen käytössäsi olevista rahoista. Kun olet perillä käytössäsi olevista varoista, osaat myös käyttää ne järkevämmin. Jaa tulosi ja menosi päiväkohtaisiin lukuihin. Päiväkohtaisten lukujen ymmärtäminen ja hallitseminen on helpompaa, kuin kokonaisen kuukauden:

Tulot 2200€ kuukaudessa = 73€ päivässä

Vuokra 750€ kuukaudessa = 25€ päivässä

Auton kulut 210€ kuukaudessa = 7€ päivässä

Muut pakolliset kulut 780€ kuukaudessa = 26€ päivässä

Kerrytät joka päivä 15€ ylimääräistä

Päiväkohtaisen lukeman avulla voit suunnitella hankintoja ja talouttasi. Jos olet esimerkiksi suunnitellut hankkivasi uuden sohvan jonka hinta on 790€, voit päiväkohtaisen ylijäämäsi avulla laskea kauanko sohvaan pitää säästää. Tässä tapauksessa säästät sohvan hinnan 53 päivässä.

4. Opettele budjetoimaan

Moni kauhistelee budjetin tekemistä ja haluaa elää rahoja laskematta. Budjetin tekeminen mielletään usein vaikeaksi ja siinä pysyminen lähes mahdottomaksi.

Budjetointia on turha kauhistella. Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin omien rahavirtojen ymmärtämisestä. Tekemällä budjetin saat hyvän käsityksen rahojesi käytöstä, jolloin voit hallita paremmin rahojasi.

Yksi hyväksi havaittu budjetointitapa on jakaa omat tulot erilaisiin osiin. Voit toimia esimerkiksi niin että käytät 50% tuloistasi pakollisiin kuluihin kuten ruokaan, asumiseen, sähköön, vakuutuksiin ja niin edelleen. 20% siirrät säästöön ja jäljelle jäävällä 30 prosentilla voit tehdä mitä haluat.

Yksinkertaisella budjetoinnilla saat huomattavasti kattavamman kuvan varoistasi ja voit hallita talouttasi paremmin!

5. Aseta itsellesi tavoitteita

Mikäli haluaa saavuttaa tavoitteita, täytyy tavoitteita myös asettaa. Asettamalla itsellesi taloudellisia tavoitteita, saat selkeitä määränpäitä mihin pyrit. Useimmat meistä pystyvät saavuttamaan selkeitä tavoitteita huomattavasti paremmin, kuin ylimalkaisia unelmia.

Älä mieti tavoitteita liian vakavasti. Sinun ei tarvitse tehdä tavoitteita kerralla loppuelämäsi ajaksi. Voit aloittaa pienistä selkeistä tavoitteista ja päivittää niitä tilanteesi muuttuessa. Tärkeintä on, että asetat itsellesi päämääriä mihin pyrit!

Voit miettiä muutamia tavoitteita eri aikaväleille. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Millaisessa taloudellisessa tilanteessa haluaisit olla puolen vuoden päästä?
  • Ensi vuonna tähän aikaan?
  • Kymmenen vuoden päästä?

Tekemällä tavoitteita eri aikaväleille, saat lyhyen ja pitkän aikavälin päämääriä. Lyhyen aikavälin päämäärät motivoivat toimimaan nopeasti. Pitkän aikavälin päämäärät luovat suuria suuntaviivoja, jotta osaat ohjata talouttasi oikeaan suuntaa.

Tavoitteiden lisäksi on hyvä luoda raamit sille miten aiot saavuttaa tavoitteesi. Luomalla suunnitelmiasi tukevia konkreettisia virstanpylväitä, pysyt helpommin valitsemallasi polulla. Alla muutamia esimerkkejä:

  • Säästä 1500€
  • Aloita pitkäjänteinen sijoittaminen
  • Hanki omistusasunto

Kirjoita tavoitteesi ja päämäärät ylös ja tarkkaile edistymistäsi kuukausittain!

6. Hanki säästöjä yllättävien tilanteiden varalle

Oletko koskaan miettinyt miten taloutesi kestäisi muutaman kuukauden työttömyyden? Ota hetki aikaa ja mieti miten selväisit tilanteesta. Jos keksit vastauksen minuutissa, on tilanteesi hyvällä tolalla. Mikäli joudut miettimään asiaa pidempään, on syytä tehdä selkeä suunnitelma yllättävien tilanteiden varalle.

Yllättäviä tilanteita tulee eteen jatkuvasti. Osa niistä ei vaikuta elämään rahallisesti, mutta silloin tällöin niistä aiheutuu huomattaviakin ylimääräisiä kuluja. Tekemällä vedenpitävän suunnitelman ja ylläpitämällä omaa puskurirahastoa, selviät tilanteesta kuin tilanteesta ilman ongelmia.

Hyvä nyrkkisääntö on pyrkiä ylläpitämään puskurivaroja, jotka riittävät noin neljän kuukauden pakollisiin menoihin. Tälläisellä varautumisella selviät esimerkiksi työn menettämisestä aiheutuvasta tilanteesta. Myös muut yllättävät tilanteet voivat vaikuttaa negatiivisesti taloudelliseen tilanteeseesi. Alla muutamia esimerkkejä yllättävistä tilanteista:

  • Auton hajoaminen
  • Talossa ilmenevät suuret korjaukset
  • Kodinkoneiden hajoaminen
  • Asuntolainan korkojen nousu

 

7. Hanki lisäansioita päätyösi ohella

Tienaatko omasta mielestäsi tarpeeksi rahaa? Mikäli olet tyytyväinen tuloihisi olet hyvässä asemassa. Useimmat meistä ovat kuitenkin sitä mieltä, että ylimääräisistä tuloista ei olisi haittaa. Tässä kohtaa lisäansioit tulevat mukaan kuvioon.

Moni työskentelee pääasiallisen palkkatyönsä ohella ja hankkii sivuansioita kuukausittain. Lisäansioiden hankkimisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että käytät kaiken vapaa-aikasi toisen työn tekemiseen. Lisäansioiden hankkimisessa kannattaa käyttää luovuutta, sillä sivutyömahdollisuuksia löytyy joka lähtöön.

Mieti esimerkiksi onko sinulla harrastuksia joiden ympäriltä voisi löytyä rahantekomahdollisuuksia. Pyri hankkimaan sivutuloja omien mielenkiinnon kohteidesi ympäriltä, jolloin voit yhdistää työn ja huvin ja oman mahdollisen asiantuntemuksesi aiheesta. Sivutyö ja lisäansiomahdollisuuksia on rajattomasti, joten niiden kaikkien listaaminen tässä olisi mahdotonta. Käytä mielikuvitustasi!

Tärkeintä lisäansioiden hankkimisessa on se, että yksinkertaisesti alat hankkimaan niitä!

Kuinka paljon ylimääräistä kuukaudessa voi tienata? Sivuansioita on mahdollista tienata periaatteessa rajattomasti. Päätät itse paljonko vapaa-aikaasi uhraat ja minkätyyppiseen työhön. Mitä enemmän panostat sivuansioidesi hankintaan, sitä enemmän niitä luultavasti myös tienaat!

8. Selvitä nettovarallisuutesi

Nettovarallisuus on hienonkuuloinen sana, mutta sen merkitys on kuitenkin yksinkertainen. Nettovarallisuutesi on sinun taloudellinen arvosi. Mikäli ajatus ei tästä vielä aukea, voit ajatella asian näin: Jos myisit kaiken mitä omistat ja maksaisit kaikki velkasi, paljonko sinulle jäisi rahaa? Tämä on sinun nettovarallisuutesi.

Nettovarallisuus lasketaan siis niin että varallisuudestasi (kaikki mitä omistat) vähennetään kaikki vastattavat (velat).

Nyt kun tiedät mikä nettovarallisuus on voit laskea oman nettovarallisuutesi. Tee ensin lista kaikesta varallisuudestasi. Alla muutamia esimerkkejä joiden avulla hahmotat helpommin mitä varallisuus on:

  • Rahat
  • Sijoitukset
  • Kiinteistöt
  • Autot
  • Korut
  • Arvotavarat

Kun olet listannut varallisuutesi, laske sen yhteenlaskettu arvo.

Tee tämän jälkeen samanlainen lista kaikista vastattavistasi eli veloista. Alla muutamia esimerkkejä joiden avulla hahmotat helpommin mitä velat ovat:

  • Luottokorttivelka
  • Asuntolaina
  • Opintolaina
  • Pikalaina
  • Kulutusluotto
  • Autolaina
  • Osamaksusopimukset

Kun olet listannut velkasi laske niiden yhteenlaskettu määrä.

Nyt kun olet selvittänyt molemmat avainluvut voit suorittaa yksinkertaisen vähennyslaskun (varat- velat) ja saat selville nettovarallisuutesi.

Oliko nettovarallisuutesi positiivinen? Mikäli oli, taloutesi on hyvällä tolalla. Jatkamalla nettovarallisuutesi kasvattamista, olet matkalla oikeaan suuntaan!

Mikäli nettovarallisuutesi oli negatiivinen, on syytä kiinnittää huomiota budjettiisi ja selvittää tapoja joilla käännät nettovarallisuutesi nousuun. Negatiivisesta nettovarallisuudesta ei kannata suotta masentua. Ota tilanteesta koppi ja ala tekemään valintoja, joilla nettovarallisuutesi kääntyy kasvuun. Tarkkaile nettovarallisuutesi kehittymistä kuukausittain ja pyri positiiviseen nettovarallisuuteen!

Loppusanat

Toivon mukaan näistä vinkeistä on hyötyä taloudellisen tilanteesi parantamisessa. Mikäli koit, että vinkit olivat hyödyllisiä niin älä jää odottelemaan turhia. Ala toteuttaa suunnitelmallista taloudenhoitoa ja jatka matkaasi kohti parempaa henkilökohtaista taloutta. Aloita heti, äläkä ylihuomenna!

Mikäli sinulla on hyviä vinkkejä, jotka haluaisit jakaa muiden kanssa niin jätä kommentti alle!