Annuiteettilaina – Mikä se on ja mitä se tarkoittaa?

Jokaisen elämässä tapahtuu isoja ja pieniä muutoksia, joista tärkeimmät liittyvät usein kodin ostamiseen tai unelmien toteuttamiseen. Toisinaan tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisärahoitusta, ja silloin lainan hakeminen voi tulla ajankohtaiseksi. Lainaa ei kuitenkaan saa, ellei sitä voi maksaa takaisin. Kuinka siis valita paras tapa lyhentää lainaa?

Lainan takaisinmaksutapoja on kolme: kiinteä tasaerälaina, tasalyhennyslaina, ja tasaerälaina eli annuiteettilaina. Kaikki tavat perustuvat lainan kuukausittaiseen lyhentämiseen, mutta niiden erot perustuvat haluttuun takaisinmaksun nopeuteen sekä erien suhteeseen lainan viitekoron muutoksiin, joilla on vaikutusta lyhennyserien suuruuteen. Kiinteä tasaerälaina ja tasaerälaina eli annuiteettilaina on nimiensä puolesta helppo sekoittaa keskenään, joten selvyyden vuoksi puhuttakoon jälkimmäisestä annuiteettilainana. Kiinteän tasaerälainan periaate sisältyy nimeen: laina maksetaan takaisin aina saman suuruisina lyhennyksinä. Tällöin korkojen noustessa laina-aika pitenee, kun taas korkojen pienentyessä laina-aika lyhenee. Annuiteettilainassa laina-aika pysyy puolestaan aina samana.

Lainaa hakiessa on syytä ottaa huomioon sopiva laina-ajan pituus. Esimerkiksi 20 vuotta on takaisinmaksuaikana erittäin pitkä: kahdessa vuosikymmenessä elämä on voinut muuttua aivan toisenlaiseksi, ja esimerkiksi uuden asunnon ostaminen voi muodostua hankalaksi jos edellisestä on yhä asuntolainaa maksamatta eikä sitä ole syystä tai toisesta saatu myytyä. Lisäksi pitkä laina-aika tulee myös kalliiksi, sillä mitä pitempi laina-aika, sitä enemmän kuluja ja korkoja kertyy maksettavaksi. Vastaavasti mitä nopeammin lainaa lyhentää, sitä halvemmaksi se tulee. Mikäli hakijalla on säännölliset, turvatut tulot, voikin olla perusteltua päätyä annuiteettilainaan.

Miten annuiteettilaina eroaa tasaerälainasta

Kuinka se toimii?

Kaikissa lainoissa kuukausittaiset lyhennyserät sisältävät sekä lainan korkokautena kertyneet korot että itse lyhennyksen. Annuiteettilaina perustuu kiinteään laina-aikaan, jonka viimeisen lyhennyserän päivämäärä on tiedossa jo lainan hakemisen hetkellä. Kuukausittaiset lyhennyserät ovat puolestaan sidottuja lainan viitekoron suuruuteen: mikäli korot muuttuvat, maksuerien suuruus muuttuu niiden mukana laina-ajan pysyessä samana. Korkojen kasvaessa myös maksuerät kasvavat, ja vastaavasti korkojen pienentyessä maksuerätkin pienenevät.

Aluksi annuiteettilainan kuukausierät ovat samansuuruisia ja koostuvat pääosin lainan koroista. Kun puolet lainan koroista on maksettu, alkavat varsinaiset pääomalyhennykset, jolloin myös korot pienenevät. Mitä lähemmäs lainakauden loppua edetään, sitä nopeammin laina lyhenee.

Vakaillakin tuloilla voi joskus käydä niin, että lyhennyserän maksamisessa on vaikeuksia, esimerkiksi jos keskittyy maksamaan pois toista lainaa tai mikäli tiedossa on ylimääräisiä kuluja, esimerkiksi joulun aikaan tai matkustellessa. Tällöin pankilta on usein mahdollista hakea lyhennysvapaata, jolloin on mahdollista suorittaa vain lainan korot eikä varsinaista pääomalyhennystä tarvitse tehdä. Lyhennysvapaat kuitenkin kasvattavat lainan korkoa, eivätkä suo annuiteettilaina-ajalle lisäaikaa. Annuiteettilaina ei siis sovi sellaiselle, joka arvelee jo etukäteen tarvitsevansa lainavapaita aikoja.

annuiteettilaina ja korko

Korkojen selvittäminen

Mistä sitten tietää korkojen muutoksen?
Laina voidaan sitoa esimerkiksi vuoden euriborkorkoon, joka viittaa euromaiden yhteiseen viitekorkoon. Tällöin lainan korkotaso tarkastetaan vuosittain ja suhteutetaan euriboriin, jolloin maksuerät joko pienenevät tai kasvavat euriborin mukaan. Tämä on yleisin tapa määritellä lainan vuosikorko.

Korot vaikuttavat kaikkiin lyhennystapoihin joko euro- tai kuukausimäärisesti, ja etenkin annuiteettilainassa koroilla on suuri merkitys lyhennyserien maksussa. Laina voidaankin myös suojata korkokatolla joko kokonaan tai osittain: korkokatto tarkoittaa sitä maksimimäärää korkoa, joka lainaerään tulee laskettavaksi huolimatta korkojen vaihteluista. Esimerkiksi 4 % korkokatto tarkoittaa, ettei korkoja tule maksettavaksi tuota enempää, vaikka todellinen korkomäärä ilman kattoa olisi 6 %. Pankit kuitenkin usein velottavat korkokatosta tietyn summan, joka voidaan toteuttaa kertamaksuna, kuukausieränä tai muulla tavalla.

Lisäkuluton tapa onkin suojata laina korkoputkella, joka asettaa korolle sekä ylä- että alarajan. Tällöin edellä mainittu tilanne koron maksimista toteutuu, mutta lisäksi koron alaraja määrittää, kuinka alas maksettava korko voi laskea. Esimerkiksi 2 % alaraja tarkoittaa, että korkoa ei makseta tätä vähempää vaikka korkotaso ilman suojaa olisi -1 %. Tällöin lainaan ei sisälly korkosuojasta lisäkuluja, mutta toisaalta velallinen hyötyy korkojen laskusta vähemmän. Lainan korkosuojaaminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä sen avulla kulut pysyvät kurissa.

Lainan todellinen vuosikorko pitää sisällään kaikki lainaan liittyvät kustannukset alkaen aloitusmaksusta ja järjestelypalkkiosta tilinhoitomaksuun ja kuukausieriin. Verkossa on löydettävissä erilaisia laskureita, joilla lainan todellisen vuosikoron voi suunnilleen arvioida ja siten selvittää lainan kokonaishinta. Tietoja korkojen vaihtelusta on mahdollista myös pyytää suoraan pankeilta.

Annuiteettilainan etuna on korkojen tasaantuminen laina-ajan edetessä: mitä enemmän korkoja on maksettu pois, sitä pienempi osa kuukausierästä on korkoja.

Sopiiko annuiteettilaina minulle?

Annuiteettilaina ei aina ole nopein tapa maksaa lainaa takaisin: esimerkiksi kiinteä tasaerälaina voi olla joissain tilanteissa jopa nopeampi, mikäli korot pysyvät pieninä. Annuiteettilaina myös edellyttää suhteellisen vakaita tuloja, jotta viitekoron muutokset eivät horjuta velallisen taloutta. Annuiteettilainan etuna on kuitenkin se, että laina-ajan pituus on koko ajan tiedossa mikä helpottaa takaisinmaksun suunnittelua, ja lainan hakija voi olla levollinen tietäessään tarkkaan, milloin laina on maksettu kokonaan takaisin, kun taas muiden takaisinmaksutapojen kanssa laina-aika voi venähtää.

On jokaisen omista tavoitteista, preferensseistä ja maksukyvystä kiinni, millainen laina itselle parhaiten sopii. Lainaehdot sovitaan aina tapauskohtaisesti, sillä on sekä pankin että hakijan yhteisissä intresseissä, että velallinen kykenee maksamaan lainan takaisin parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Yhdellä hakemuksella useita lainatarjouksia!