Veronpalautus Ennakkoon 2022

Veronpalautuksia maksetaan vuonna 2022 useita kertoja vuodessa. Aiemmin kaikki veronpalautukset maksettiin tileille  joulukuussa. Mikäli et halua odottaa henkilökohtaista veronpalautusten maksupäivääsi ja haluat veronpalautuksen tilille heti, voit hyödyntää esimerkiksi kuluttoman ja korottoman pikalainan. Mikäli lainatarpeesi on yli 2000€, voit tutustua myös suurempiin jopa 50000€ joustoluottoihin.

8 vinkkiä veronpalautusten käyttöön

Veronpalautukset ovat vuosittain toistuva, monia kiinnostava puheenaihe. Kun verotuspäätös viimein kolahtaa postiluukusta, kuori avataan jännittynein mielin, ja toiveena on totta kai mahdollisimman muhkea palautuspotti tulevia menoeriä paikkaamaan. Eri ihmisillä on hyvin erilainen suhtautuminen henkilökohtaiseen verotukseensa. Toiset harrastavat erittäin yksityiskohtaista ja tarkkaa verosuunnittelua. He huolehtivat pitkin vuotta tulojaan seuraamalla ja tarpeen vaatiessa veroprosenttia laskemalla tai nostamalla, että verotus menee jo valmiiksi mahdollisimman tasan, eikä päätökseen lopulta jää sen enempää maksettavaa kuin palautettavaakaan. Toisille lisäverot ovat kuin korotonta lainaa, ja he maksavat ilomielin jotakin myös takaisin päin. Joillekin talous suorastaan nojaa palautuksiin, ja vuoden päätteeksi on mukava saada takaisin tuntuva summa liikaa maksettuja veroja. Niin tai näin, jokaisen on syytä muistaa, että kyseessä on selkeästi laskettavissa ja ennakoitavissa oleva asia, johon voi halutessaan vaikuttaa.

Useimpien elämässä lienee aina sellaisia välttämättömiä rahareikiä, joihin pankkitilille ilmestyvät veronpalautukset saa vaivatta käytettyä, mutta tässä artikkelissa kerromme muutamia ideoita siihen, mitä kaikkea rahasummalla voikaan tehdä.

Oman itsensä hemmottelua ei ole koskaan liikaa

Yksi veronpalautusten parhaista käyttökohteista on varmasti itsensä reipas ja avokätinen hemmottelu. Usein itselle hankituista turhuuksista tai hemmottelusta tulee vakaan päätöksenkin jälkeen jossain määrin huono omatunto, ja mielessä pyörii ajatus siitä, miten rahan olisi voinut käyttää hyödyllisemmin tai järkevämmin. Veronpalautuksiin voi olla helpompaa suhtautua huolettomasti, ikään kuin kokonaan ylimääräisenä rahana, jolloin niiden turvin hankituista tavaroista tai palveluista voi nauttia huomattavasti paremmin. Ehkäpä seuraavat veronpalautukset siis tulee käytettyä johonkin sellaiseen hieman arvokkaampaan hankintaan, jollaisesta on haaveillut pitkään, mutta ei ole aikaisemmin raaskinut ostaa.

Joululahjakassa karttuu mukavasti veronpalautusten avulla

Kun veronpalautukset aiemmin tulivat tilille mukavasti juuri joulun alla, olivat joululahjat ja muut talvisen juhlasesongin hankinnat rahoille luonteva kulukohde. Etenkin suuremmissa perheissä ja lasten vartuttua teini-ikään kasvavat lahjabudjetit helposti merkittäviin summiin, ja siksi jokainen lisäeuro kassan kartuttamiseksi on varmasti erittäin tervetullut. Itse lahjojen lisäksi rahaa kuluu kortteihin ja muihin joulutervehdyksiin, kuuseen, kukkiin ja muihin koristeisiin sekä tietysti ruokiin ja juomiin ja juhlapöydän koreaksi laittamiseen. Joulu on monelle vuoden suurin juhla ja kohokohta, ja siihen halutaan ymmärrettävästi panostaa mahdollisimman paljon.

Kodin ilme uudistuu remontoimalla

Harvan koti on niin uusi ja juuri viimeisen päälle laitettu, etteikö jostakin löytyisi jotakin remontoitavaa tai uudistettavaa. Silmä kuitenkin helposti tottuu varsin keskeneräisiinkin ratkaisuihin, ja usein remontit saavat odottaa pitkäänkin tärkeämpien ja kiireellisempien menoerien kiilatessa edelle. Veronpalautukset ovat oiva tapa antaa huomiota myös kodin ilmeelle, ja monen perinteenä onkin kohdistaa ne remonttirahastoon, ja tehdä joka vuosi jotakin pientä korjausta tai muutosta kodin sisustukseen. Itse tehdessä pienelläkin summalla saa aikaan huomattavan muutoksen, sillä esimerkiksi maalaustarvikkeet ja kehystetyt julisteet tai muu piensisustus eivät ole kalliita.

Lyhytkin matka tempaisee irti arjesta

Vaikka ei pitäisikään itseään fanaattisena matkustajana, ei kukaan voi kieltää matkustelun mukavuutta ja lyhyenkin maisemanvaihdoksen tuomaa virkistystä. Jo muutaman yön matka johonkin kotimaan kohteeseen saa ajatukset pois työstä ja muista arkisista asioista, ja takaisin kotiin palaa levännyt ja rentoutunut matkalainen. Mikäli taas säästää johonkin kalliimpaan kaukomatkaan, voi kassaa joutua kartuttamaan useammankin vuoden veronpalautuksilla, mutta onneksi vuodet vierivät nopeasti, ja lopulta pitkäjänteisyys palkitaan.

Uusi harrastus tuo iloa elämään

Myös ehkäpä päähänpistona mieleen tullut tai vaihtoehtoisesti pitempään haaveissa pyörinyt uusi harrastus on erinomainen käyttökohde veronpalautuksille. Harrastuksen aloittaminen voi lajista riippuen vaatia useamman satasen kattamaan kaikki kurssi- ja jäsenmaksuista, vakuutuksesta ja varusteista aiheutuvat kulut, mistä johtuen aloittaminen on aina vain jäänyt tuonnemmaksi. Veronpalautusten turvin summa ei ehkä enää tunnukaan ylivoimaisen suurelta, ja uusi, mukava harrastus pääsee avartamaan elämää ja tuomaan arkeen uusia tuulia.

Ajokortista on hyötyä autottomallekin

Suuri osa suomalaisista käy autokoulun heti kun vain mahdollista, eli täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Joukko on kuitenkin pienentynyt vuosi vuodelta, ja yhä useampi lykkääkin ajokortin hankintaa, tai jopa päättää olla lainkaan menemättä autokouluun. Kehittyvän joukkoliikenteen ja kasvavan ilmastoahdistuksen myötä oman auton hankinta ei välttämättä tunnu kovin järkevältä, mutta ajokortista on hyötyä myös niille, jotka eivät autoa omista. Auton ajamisen taito voidaan lukea yleissivistykseen, ja kaikista taidoista on ihmiselle aina hyötyä. Monet työpaikat edellyttävät ajokortin omistamista, ja ajotaitoa voi tarvita esimerkiksi lomamatkan tai muuton yhteydessä vuokra-auton ajamiseen. Siksi suuremman veronpalautussumman käyttämistä autokouluun kannattaa ajokortittomien ehdottomasti harkita.

Uusi elämys voi avata ennalta arvaamattomia ovia

Joskus on hyvä räväyttää, ja niinpä eräs mahdollinen käyttökohde veronpalautuksille on tehdä jotakin sellaista, mitä ei ole koskaan ennen edes ajatellut tekevänsä. Esimerkiksi omien pelkojen kohtaamisella voi olla järisyttäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia elämään, ja niinpä vaikkapa puheviestinnän kurssi, muutama laulutunti, kuumailmapallolento, benji-hyppy tai muu etukäteen pelottava kokemus voi ravistella luutuneita käsityksiä omasta itsestä. Leppoisampi vaihtoehto voi olla esimerkiksi pukeutumisneuvojan palkkaaminen, mikä voi vaikuttaa erittäin myönteisesti sekä vapaa-aikaan että työelämään.

veronpalautus heti

Säästössä rahat kasvavat korkoa ja poikivat pääomaa

Mikäli veronpalautusrahojen tuhlaaminen ei tunnu hyvältä ajatukselta, on tietysti aina järkevää laittaa ne säästöön. Hyvällä korolla varustettu säästötili, tai rahastoihin tai osakkeisiin sijoittaminen saa alkupääoman poikimaan, ja niinpä sijoittamisen maailmaan kannattaa ehdottomasti tutustua aina, kun käytettävissä on pienikin ylimääräinen rahasumma. Alkuun pääsee pienemmälläkin rahamäärällä, ja myös sijoittaminen ja omien osakkeiden kurssien seuraaminen on hauska ja mukaansa tempaava harrastus, jonka avulla voi myöhemmin toteuttaa muita tässä artikkelissa mainittuja asioita.