Pikavippien kysyntä kasvaa vuosi vuodelta niin yksityishenkilöiden, kuin yritystenkin osalta. Kasvavaan kysyntään syntyy markkinalainalaisuuksien myötä myös uusia pikavippiyrityksiä, jotka tarjoavat lainaa sekä kuluttajille että yrityksille. Uusia luotonantajia tulee Suomen markkinoille tasaista tahtia ja erilaisia uusia pikavippejä on saatavilla huomattavasti aiempaa runsaammin.
Tutustu alta eri luotonmyöntäjien lainoihin
Kilpailun kasvaessa myös lanojen korot ja ehdot muuttuvat lainanottajan kannalta suotuisampaan suuntaan. Pikavippiyhtiöiden kilpaillessa asiakkaista, on lainanottajalle tarjolla entistä pienemmällä korolla ja edullisemmilla kuluilla varustettuja uusia pikavippejä. Pikavippien alkutaipaleella lainojen korot olivat usein huomattavan korkeita, mutta kilpailun ja lakiuudistusten myötä pikavippien korot ovat painuneet 10-20% tasolle. Uusien pikavippien korot ovat lähes samalla tasolla perinteisten pankkien myöntämien pitkäaikaisten, takauksia vaativien lainojen kanssa. Pikavippien ero perinteisiin pankkilainoihin on niiden helppo saatavuus ja lainatyyppi, joka ei vaadi lainalle vakuuksia tai erillisiä takaajia.
Uusimmat pikavipit tarjoavat usein asiakkaille erilaisia ensiasiakkaan tarjouksia, joita voivat olla esimerkiksi ilmaiset kulut lainalle tai ensimmäisen lainan alennettu korko. Myös korottomia pikavippejä on silloin tällöin tarjolla uusille asiakkaille. Listauksesta löytyvät uudet pikavipit voivat olla lainaa etsivälle kuluttajalle hyvä vaihtoehto, sillä uusi pikavippi voi tarjota paremmat lainaehdot, kuin jo aiemmin lainaa tarjonnut yhtiö.
Kaikki Suomessa pikavippejä tarjoavat yritykset ovat velvoitettuja rekisteröimään itsensä finanssivalvonnan luotonantajarekisteriin. Myös uusimmat pikavipit ja niitä tarjoavat luotonantajat kuuluvat tämän lain piiriin. Lainsäädäntö pikavippejä ja luotonantajia kohtaan on verrattain tarkka verrattuna moniin muihin maihin, joten kuluttaja voi olla huoletta hakiessaan pikavippiä uudelta toimijalta.
Vaikka uudet pikavipit täyttävät Suomen lain vaatimukset, on uusien pikavippien tarjoajien lainaehdoissa, koroissa, kuluissa ja asiakaspalvelun laadussa on kuitenkin eroja. Me olemme koonneet sivustollemme listauksen, joka sisältää ainoastaan laadukkaaksi todettuja Suomessa toimivia pikavippifirmoja. Kaikki listatut uudet lainat ovat finanssivalvonnan hyväksymiä. Voit lukea arvostelumme eri luotonantajista täältä.
Uutta pikavippiä etsiessä, voi olla vaikeaa löytää tietoja eri luotonantajista, johtuen uusien pikavippien ja yritysten määrästä. Me pyrimme kokoamaan sivustollemme kaiken relevantin tiedon koskien uusia pikavippejä ja uusia pikavippifirmoja. Mikäli et löydä sivustoltamme tietoa haluamastasi uudesta pikavipistä, voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse ja pyrimme parhaamme mukaan lisäämään tietopaketin sivustollemme.
Myös sinulla käyttäjänä on mahdollisuus tarjota arvokasta tietoa muille lukijoille. Voit jättää omat kokemuksesi uudesta pikavipistä tekemämme yritysesittelyn yhteyteen. Jättämällä kokemuksia uusista pikavipeistä, autat muita valitsemaan heille parhaiten sopivan uuden pikavipin. Esimerkiksi eri yhtiöiden asiakaspalvelusta saadut kokemukset ovat uutta pikavippiä etsivälle kullanarvoista tietoa.
5 syytä hyödyntää uudet pikavipit
Tälle sivulle on koottu kaikki uudet lainapaikat, jotka tarjoavat pikaluottoa suomalaisille yksityishenkilöille. Yrityksille suunnatut lainat löydät yhdelle sivulle koottuna täältä. Mikäli et ole kiinnostunut ainoastaan uusista lainapaikoista, löydät kaikki pikavippipaikat listattuna täältä.
Koostamme arvosteluja ja keräämme kokemuksia uusista lainapaikoista jatkuvasti. Listauksistamme ei välttämättä aina löydy yksityiskohtaisia arvosteluja kaikista uusista lainapaikoista, johtuen uusien lainapaikkojen suuresta määrästä. Mikäli et löydä listauksistamme tiettyä uutta lainapaikkaa, voit olla meihin yhteydessä ja pyytää uuden lainapaikan lisäämistä listaukseen.
Pyrimme kuuntelemaan kävijöidemme toivomuksia ja listaamaan kaikki uudet lainapaikat ja kaikki pikalainat yksityiskohtaisine arvosteluineen niin kattavasti kuin vain mahdollista. Päivitämme listauksiamme tasaisin väliajoin, jotta käytössäsi on aina ajankohtainen pikavippi lista. Ole siis rohkeasti yhteydessä, jos mielessäsi on uusi vippi, josta kaipaat lisätietoja.
Uusien pikavippien listamme hakee automaattisesti tietoa uusista lainapaikoista. Listauksen järjestely perustuu automaattisesti haettuun tietoon, jota hienosäädetään manuaalisesti. Listauksen järjestys voi muuttua haetun tiedon perusteella ja näin ollen uusin lainapalvelu ei aina välttämättä näy listauksessa ensimmäisenä.
Mikäli seuraat listaa usein ja haluat tietoja aina vain uusimmasta lainapalvelusta, voit tilata uutiskirjeemme, joka sisältää kaikkein ajankohtaisimman tiedon uusista lainapalveluista. Uutiskirjeen listaus lähetetään pääasiassa kerran kuussa ja lainapalvelut on järjestetty uusimmasta lainapalvelusta vanhimpaan.
Uusien lainapalveluiden määrä kasvaa jatkuvasti, joten uusin lainapalvelu voi vaihtua useita kertoja viikossa. Tästä syystä uusinta lainapalvelua etsiessä voi olla järkevintä tutustua perusmuotoiseen listaukseemme. Listaus perustuu uusimpiin lainapalveluihin ja tarjoaa näin yleispätevästi ajankohtaisimman informaation uusiin lainapalveluihin liittyen.
Viime vuosina voimaan astuneiden lakimuutosten myötä pikavippien lainarakenne muutettiin vastaamaan perinteistä kulutusluottoa. Tästä johtuen pikavippejä ja pikaluottoja alettiin myös markkinoimaan niitä paremmin kuvaavilla termeillä kuten kulutusluotto ja joustoluotto.
Listauksemme sisältää siis myös uudet joustoluotot ja uudet kulutusluotot. Lähes kaikki tänä päivänä markkinoidut pikavipit ovat rakenteeltaan kulutusluotto tai joustoluottoa vastaavia tililuottoja, joista voidaan nostaa rahaa käyttöön tarpeiden mukaisesti. Mikäli etsit listausta kaikista joustoluotoista löydät listauksemme täältä.
Pikalainavertailu on suomalainen pikalainojen, jousto- ja kulutusluottojen vertailupalvelu. Keräämme sivustollemme suomessa toimivien luotonantajien lainatuotteita ja esittelemme niiden kulurakennetta, korkotasoa ja voimassaolevia tarjouksia siten, että kuluttajan on helppo vertailla eri lainatuotteiden kokonaishintoja. Palvelu ei välttämättä sisällä kaikkia Suomessa saatavilla olevia lainoja, eikä näin ollen kuvasta kokonaisvaltaisesti luottomarkkinoita. Sivusto voi saada myönnetyistä lainoista tai lainahakemuksista komissioita.
Pyrimme jatkuvasti parantamaan sivustomme laatua ja kuuntelemme aktiivisesti sivuston käyttäjiä. Mikäli teillä on mielessänne jokin kehitysidea, voitte olla yhteydessä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@pikalainavertailu.info
© 2024 Pikalainavertailu