Yrityslaina

Oletko pohtinut yrityslainan tai yritysluoton hakemista? Mitä seikkoja sinun tulisi ottaa hakuprosessissa huomioon, ja millaista lainaa voit saada? Mitkä tahot myöntävät lainoja? Voit tutustua alta yrityslainoja myöntävien luotonantajien tarjouksiin ja lukea kattavan tietopakettimme eri yrityslainoista.




 

Tässä artikkelissa käsitellään yrityslainaa ja sen ominaisuuksia itse tuotteena sekä yrityksesi lisärahoitusmahdollisuutena. Lisäksi käydään läpi erilaisia rahoittajia, lainojen korkoja, ja lainan tyyppejä kuten esimerkiksi vakuudetonta yrityslainaa. Hyvä vaihtoehto lainalle on myös yritysluotto, josta kerrotaan lisää edempänä.

 

Millaisia yrityslainoja on olemassa?

Yrityslainojen hakeminen on nyt helpompaa kuin koskaan. Koska monien pankki- ja rahoitusasioiden hoitaminen on siirtynyt verkkoon, voi myös lainahakemuksen jättää vaivattomasti netin välityksellä – jopa älypuhelimella.

Yrityslainoja myöntävät niin pankit kuin yksityiset rahoituslaitokset. Koska markkinoilla on monenlaista toimijaa monenlaisin eri ehdoin, on tärkeää, että tutustut yksityiskohtiin huolellisesti. Lainojen korkoihin ja ehtoihin vaikuttaa se, millaiselta rahoittajalta olet lainaa hakemassa. Ja vaikka tärkein tekijä minkä tahansa lainan hakemisessa onkin oman yrityksesi varallisuus ja taloudellinen asema, vaikuttavat lainojen ehtoihin myös sekä kotimainen että kansainvälinen taloustilanne yleensä. Tällaiset yleiset seikat vaikuttavat erityisesti lainan viitekorkoon.

Yrityslainoja haetaan monenlaisille summille aina muutamista tuhansista miljooniin euroihin. Haetusta lainasummasta riippumatta on tärkeää ymmärtää rahoituksen ehdot prikulleen, jotta ikäviä yllätyksiä ei myöhemmin tulisi. Tässä auttavat lainojen kilpailutus- tai vertailupalvelut! Säästät aikaa, kun saat kaikki tiedot ja tarjoukset samasta paikasta.

On olemassa sekä vakuudellisia että vakuudettomia yrityslainoja. Pieniä lainasummia saa nykyisin nopeasti ja helposti – mutta pidäthän silti pään kylmänä. Vaikka kaikki näyttäisi paperilla hyvältä, on laina-asioita aina hyvä harkita tarkoin. Artikkelin loppupäästä löydät tarkempaa tietoa eri rahoitustapojen eduista ja miinuspuolista.

Kun harkitset yrityslainan ottamista, on tärkeä pohtia, millainen takaisinmaksuaika yrityksellesi sopii. Pystytkö maksamaan suurempia eriä takaisin nopeasti? Mitä vakavaraisempi yrityksesi on, sitä paremmat ehdot lainallesi saat. Toisin sanoen – mitä pienempi luottoriski lainaasi liittyy, sitä edullisempaa myös lainaraha on.

yrityslaina

Miten yrityslainaa haetaan?

Yrityslainahakemuksessasi ilmoitat tarvittavan lainasumman lisäksi haluamasi laina-ajan, sekä tiedot yrityksesi maksukyvystä. Hakemuksen perusteella pankki tai muu rahoituslaitos arvioi maksuvalmiutesi ja tekee sinulle tarjouksen.

Lainahakemuksen jättäminen ei sido sinua ottamaan lainaa, joten voit huoletta pyytää tarjouksia myös useammalta taholta. Vasta tunnollisen tarjouksiin ja niiden ehtoihin tutustumisen jälkeen sinun kannattaa allekirjoittaa haluamasi sopimus.

Mistä yrityslainaa voi hakea?

Yrityslainojen ja yritysluottojen kilpailuttaminen on äärimmäisen tärkeää. Aivan kuten muutkin lainat, on yrityslaina aina henkilökohtainen ja räätälöity hakemuksessa ilmoittamiisi tietoihin. Koska kaikki rahoittajat eivät suinkaan toimi samanlaisin periaattein – ja saattavat siten myös arvioida hakemustasi erilaisista näkökulmista – on hyvinkin mahdollista, että saat eri tahoilta erilaisia tarjouksia.

Säästääksesi lainahakemuksien täyttämiseen kuluvaa aikaa sekä rahaa, suosittelemme sinulle lainan kilpailutus- ja vertailupalvelun käyttöä. Tällöin täytät vain yhden hakemuksen, ja palvelu lähettää sen puolestasi monille erilaisille rahoituslaitoksille. Voit huoletta vertailla, millaisia ehtoja miltäkin pankilta saisit. Sivustoltamme löydät eri luotonantajien tarjoukset ja voit helposti vertailla eri yrityslainat. Yrityksellesi sopivimman vaihtoehdon valitsemiseen kannattaa todellakin käyttää hieman aikaa.




yritysrahoitus

Yritysrahoitusta pankilta vai rahalaitokselta?

Keneltä ottaisin yrityslainan? Yrityslainoja, kuten muitakin lainoja tarjoavat sekä pankit että muut rahoitusyhtiöt. Voit hakea lainaa tarpeesi mukaan aina pienemmistä, helposti myönnettävistä summista satoihin tuhansiin. Pääsääntöisesti tarvitset lainaan vakuudet tai takauksen, ja näin on erityisesti suurempia summia haettaessa. Laina myönnetään vain jos yrityksesi täyttää sen maksukykyyn, luottokelpoisuuteen sekä vakuuksiin liittyvät kriteerit. Myös vakuudettomia yrityslainoja on tänä päivänä runsaasti saatavilla. Yrityslaina ilman vakuuksia on usein vakuudellista pankkilainaa kalliimpaa, mutta vakuudettoman yrityslainan hakeminen onnistuu huomattavasti helpommin ja soveltuu myös yrityksille joilla ei ole tarjota lainalleen vakuuksia.

Yrityslainan vakuutena voidaan käyttää joko yrityksen omaa tai sen omistajan omaisuutta. Näin ollen esimerkiksi yrittäjän omistama kiinteistö, arvopaperit, tai eläkesäästöt voivat toimia yrityslainan vakuutena. Mikäli lainaa haetaan jotakin uutta investointia varten, voi lainalla rahoitettavaa uutta omaisuutta myös käyttää lainan vakuutena, mikä saattaa vaikuttaa positiivisesti lainapäätökseen. Kun lainalla hankittu uusi omaisuus toimii myös lainan vakuutena, saa pankki tai rahoituslaitos lunastaa omaisuuden siinä tapauksessa, että yritys ei pystykään maksamaan lainaa takaisin. Tämä luonnollisesti kaventaa lainanantajan luottotappion riskiä.

yritysluotto

Mikä on yritysluotto? Miten se eroaa yrityslainasta?

Yritysluotto on usein varsinaista yrityslainaa suppeampi ja lyhytaikaisempi luotto, jota myönnetään perinteistä lainaa helpommin. Sitä käytetään erityisesti pienen ja nopean rahantarpeen täyttämiseen. Yritysluoton ensimmäinen kriteeri on, että yrityksesi tiedot löytyvät kaupparekisteristä.

Luottohakemuksia käsitellään sutjakasti netissä, ja rahat saapuvat tilille joutuisasti. Yritysluoton saamiseksi tulee yrityksen luottotietojen toki olla moitteettomat: Sillä ei saa olla verovelkaa tai maksuhäiriömerkintöjä. Muita tärkeitä kriteereitä ovat esimerkiksi yritystoiminnan kannattavuus, sen arvioitu maksuvalmius, yrityksen markkina-asema ja kilpailukyky, sekä aikaisempi maksukäyttäytyminen. Myös koko toimialan tilanne saattaa vaikuttaa päätöksen tekemiseen – aivan kuten perinteisissä yrityslainoissa.

Yritysluoton todelliset kulut voivat vaihdella suurestikin, minkä vuoksi eri rahoituslaitoksia on äärimmäisen tärkeää vertailla keskenään. Lisäksi yritysluottoja on varsin monenlaisia, joten niiden ehtoihin tulee tutustua huolellisesti. Kilpailuta aina kaikki luottosi ja lainasi!

Yritysluottoa otetaan usein kulutusluoton tapaan, eli juoksevien kulujen rahoittamiseen tai yritystoiminnan pyörittämiseen muulla tapaa. Yritysluotto voi olla vakuudellista tai vakuudetonta.

Vakuudeton yrityslaina

Vakuudettomat yrityslainat lienevät viime aikoina yleistyneet, sillä niitä voi hakea entistä useammalta taholta. Vakuudetonta lainaa voidaan tarvita esimerkiksi yllättäen ilmeneviin kuluihin, joissa laina- tai luottosummat ovat usein pitkään suunniteltuja investointeja pienempiä. Tällaiset kulut voivat liittyä esimerkiksi yrityksen liiketoiminnan nopeaan kasvattamiseen – esimerkiksi johonkin hyvään ja arvaamattomasti eteen sattuvan tilaisuuteen tarttumiseen.

Vakuudeton laina voidaan ottaa myös toisen yrityslainan takaamiseksi tai vakuudeksi. Kun esimerkiksi haetaan pankilta suurempaa yrityslainaa, voi yrityksen varallisuuden kasvattaminen toisen lainan turvin tulla halvemmaksi kuin ilman sitä – Pankilta voi näin saada lainaa edullisemmalla korolla.

Lisärahoitusasioiden pohtiminen on osa onnistunutta yrityssuunnittelua. Lisäksi lainojen kilpailuttaminen (myös vanhojen lainojen osalta) on tärkeä seikka, jonka avulla voi saavuttaa merkittäviäkin säästöjä. Pankkien lainaehtojen kiristyessä myös yksityisten rahoittajien osuus maan kokonaislainoista on kasvanut. Vakuudettomia lainoja myöntävät lukuisat eri toimijat, joiden tarjouksiin ja ehtoihin kannattaa tutustua kunnolla.

Vakuudettomia pienlainoja voidaan myöntää pitkään toimineille tai muuten vakavaraisille yrityksille. Myös uudet yritykset voivat saada vakuudettomia lainoja, jos niiden talousasiat muuten ovat kunnossa. Voit huoletta kysyä tarjousta, sillä se ei sido sinua mihinkään.




Kuka voi saada yrityslainaa? Paljonko lainaa saan?

Yritykselle myönnettävän lainan suuruuteen vaikuttavat monet tekijät. Tärkein seikka sinun kannaltasi on toki selvittää, paljonko lainaa oikeasti tarvitset ja miten sen ottaminen vaikuttaa yrityksesi talouteen pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi uuden investoinnin rahoittaminen voi olla hyvä syy ottaa lainaa, kun se mahdollistaa yritystoimintasi laajentamisen ja voittojen kasvattamisen. Tärkeää kannaltasi on realistisuus.

Pankille tai rahoittajalle puolestaan on tärkeintä varmistaa yrityksesi maksukyky. Yrityksen luottotiedot ovat puhtaat ja yrityksellä on tarpeeksi käteisvaroja tai omaisuutta. Kuinka suuren osuuden lainalla hankittavasta investoinnista pystyt rahoittamaan itse? Kun yrityksellä on paljon käteisvaroja, kannattaa lainaosuuden suuruutta laskeskella moneltakin kantilta. Kuinka korkeat lainan korot ovat? Kuinka paljon yrityksen varoja jätettäisiin muihin tarkoituksiin ja mihin muuhun niitä voisi käyttää?

yrityslaina vertailu

Voit vertailla lainojen ehtoja sivustomme vertailu- ja kilpailutuspalvelussa. Testaa esimerkiksi eri luotonantajien laskureilla, millaisia lainaehtoja saat erilaisille maksuajoille. Ovatko korot niin alhaiset, että lainaa voisi maksaa pois hitaammin, ja käyttää investoinnista poikineet rahat jälleen yritystoiminnan kasvattamiseen?

Yrityslainan kokonaiskustannukset ja korot riippuvat monista seikoista. Kuten jo aiemmin mainittua, korkoihin vaikuttaa eniten yrityksesi maksukyky. Yleensä lainat toki sidotaan myös viitekorkoon, kuten esimerkiksi 6kk Euriboriin.

Yrityslainan korko koostuu yleensä sekä viitekorosta että marginaalista. Marginaali on pankin tai muun rahoittajan laatima, yksittäiseen lainaan liittyvä korko. Siksi eri asiakkaat voivat saada samalta rahoittajalta erilaisia marginaalitarjouksia, yksilöllisestä maksukyvystään riippuen. Näin ollen myös sinä voit saada eri rahoittajilta erilaisia tarjouksia.

Marginaaleista on useimmiten mahdollista neuvotella. Huomioi siis aina marginaalin osuus sekä kaikki muut lainaan liittyvät kulut kun valitset itsellesi parasta mahdollista tarjousta. Mikä on lainan todellinen vuosikorko, ja mitä kuluja siihen on leivottu sisään? Korkojen lisäksi lainan muihin kuluihin kuuluvat esimerkiksi sen hoito- ja nostopalkkiot, sekä erilaiset avaus- ja laskutusmaksut. Lue aina pikkuprintti huolella!

Lainojen lyhennystavat

Yrityslainojen lyhennystapoja ovat annuiteetti, kiinteä tasaerä, ja tasalyhennys. Mikä lyhennystapa sopii parhaiten sinun ja yrityksesi suunnitelmiin? Lue alta, mitä eri maksutavat tarkoittavat.

Annuiteetti on lainan lyhennystavoista ehkä kaikkein helpoin suunnitella täysin ennakkoon. Samalla sen voisi sanoa olevan myös joustamattomin. Annuiteetissa lainan takaisinmaksuaika on käytännössä etukäteen määrätty. Tiedät viimeisen maksupäivän jo lainan ottamishetkellä. Maksuerä ja maksuaika pysyvät samana, mutta korkojen ja itse lyhennyksen suuruus suhteessa toisiinsa vaihtelee. Alussa lyhennys on pienempi, sillä suurin osa maksuerästä kuluu lainan korkoihin. Kun lainapääoma pienenee, pienenevät myös korot, ja lyhennyksen osuus kasvaa. Näin ollen varsinaista lainaa maksetaan periaatteessa loppua kohden nopeammin takaisin.

Tasalyhennys on hyvä vaihtoehto silloin, kun halutaan heti alusta alkaen pienentää lainan pääomaa vauhdikkaasti. Tasalyhennyksessä maksuerien suuruus vaihtelee korkojen muuttuessa. Lyhennät aina saman verran lainan pääomaa, mutta korkojen osuus vaihtelee. Niinpä erien suuruus myös muuttuu maksuajan kuluessa. Vaikka erien suuruutta siten onkin pitkällä aikavälillä hankala ennustaa, on tämä maksutapa ehkä paras erittäin vakavaraisille yrityksille, jotka haluavat saada investoinnit nopeasti omaan omistukseensa. Kun yrityksen rahavarat ovat kunnossa, ovat riskit pienet.

Kiinteässä tasalyhennyksessä lainan maksuerät ovat annuiteetin tapaan aina samansuuruiset. Laina-aika kuitenkin elää korkojen mukaan – viitekoron noustessa laina-aika pitenee. Niinpä myös maksuerät jakautuvat kulloinkin vallalla olevan korkotason mukaisesti, ja joskus laina lyhenee nopeammin ja joskus hitaammin. Tämän maksutavan etu on se, että voit helposti suunnitella yrityksen taloutta kun maksuerän suuruus on aina tiedossa. Lisäksi voit hyötyä alhaisista koroista.

Kiinteän tasalyhennyksen riski on korkojen holtiton nouseminen. Mikäli korot nousevat tarpeeksi, ei lainan pääoma enää lyhenekään. Samalla lainan takaisinmaksuaika venyy tarpeettoman pitkäksi. Mikäli näin käy, onkin suositeltavaa sopia pankin kanssa uudenlainen lyhennyssuunnitelma. Kiinteä tasalyhennyserä on hyvä valita silloin, kun lainan maksuajalla ei niinkään ole merkitystä – Sinulle on tärkeämpää tietää maksuerien suuruus vielä pitkälle tulevaisuuteen.

yrityslaina korko

Kenelle yrityslaina ja yritysluotto sopivat?

Yrityslaina ja -luotto eivät ole vain suuryritysten etuoikeus. Niitä voivat saada kaikenlaiset yritykset pienistä suuriin. Erityisesti perustamisvaiheessa olevat yritykset tarvitsevat usein lisärahoitusta. Lisäksi lainaa tarvitaan myöhemmin yrityksen maksukykyä vakauttamaan, tai suurempia investointeja rahoittamaan.

Yrityksillä on monia tapoja rahoittaa toimintaansa. Ne voivat esimerkiksi omistaa osakkeita ja muuta varallisuutta, tai saada yritystukea. Rahoitusasiat on hyvä pohtia kuntoon jo heti yrityksen perustamisvaiheessa ettei ikäviä yllätyksiä jatkossa tulisi. Uudet yritykset kaatuvat useimmiten käteisvarojen puutteeseen, vaikka toiminta olisi ollut kasvavaakin. Niinpä käteistä olisi hyvä olla saatavilla alussa runsaasti, kunnes yrityksen kassavirta saadaan pyörimään säännöllisesti. Hyvässä yrityssuunnittelussa otetaan huomioon myös se, millaisilla maksuajoilla yritys palveluitaan tai tuotteitaan tarjoaa. Millaiset maksuajat saat toimittajiltasi? Millaisilla maksuajoilla itse tarjoat tuotteita asiakkaillesi? Kovin suuri ero näiden kahden välillä johtaa helposti ongelmiin yrityksen alkumetreillä, joten käteisvarojen riittäminen on hyvä turvata etukäteen – ja myös suurempia investointeja tehtäessä.

Suomessa aloittava yritys voi saada esimerkiksi starttirahaa tai muita yritystukia. Tukia myöntävät muun muassa ELY -keskus ja Business Finland. Business Finland myöntää tukien lisäksi myös lainaa. Lisäksi Suomen valtio myöntää yrityslainoja Finnveran kautta. Näitä lainoja voivat saada myös muut kuin aloittavat yritykset esimerkiksi laajentaessaan liiketoimintaansa ulkomaille.

lainaa yritykselle

Lainaa myös pienille ja keskisuurille yrityksille

Epäilyttääkö sinua, että et saisi lainaa, koska yritystoimintasi on niin pientä? Lainarahalla voi olla merkittävä osuus yrityksesi toiminnan kasvattamisessa – ja sen saaminen voi olla jopa hieman helpompaa kuin luulit.

Pienet ja keskisuuret yritykset voivat saada rahoitusta monilta tahoilta, kuten alla kuvataan.

  • Pankit

Myös pankit myöntävät lainaa pienyrityksille, vaikka lainananto onkin viime vuosina kiristynyt. Aloitteleva yritys voi helpommin saada lainaa jo edellä mainituilta Finnveralta, Business Finlandilta, tai ELY -keskukselta, mutta silti myös pankeissa voi käydä keskustelemassa.

Pankkien etu on se, että ne voivat myöntää monenlaista rahallista apua, kuten lainaa, sen takausta, osamaksurahoitusta, leasingrahoitusta tai vaikkapa velkakirjalainaa. Pankeissa on myös paljon yritysrahoituksen osaamista – Mutta ethän unohda kilpailuttaa lainaasi vertailupalvelussa, juuri oikean tahon löytymiseksi!

  • Yksityiset rahoittajat

Tässä artikkelissa jo useaan kertaan mainitut yksityiset rahoittajat voivat olla niin kutsuttuja varjopankkeja, eli pankkitoiminnan säätelyn ja lakien ulkopuolella toimivia, pankinkaltaisia rahoittajia. Näitä ovat esimerkiksi sijoitusrahastot ja pääomasijoittajat, kuten myös asiaan varta vasten vihkiytyneet rahoitusyhtiöt.

Yksityiset rahoittajat voivat olla pankkeja joustavampia, ja niiden tuotteet voivat toimia täydentävänä rahoituksena perinteiselle pankkilainalle. Tällaiset toimijat myös tarjoavat pankkien tapaan tukea liiketoiminnan kehittämiseksi.

Toisaalta yksityisten rahoittajien palvelut voivat olla kalliimpia ja lyhytaikaisempia kuin pankkien vastaavat. Ne ovat kuitenkin hyvä vaihtoehto silloin kun lainan tarve itsessään on lyhytaikainen ja tarpeesi on joustavampi – Et halua sitoutua suureen lainaan pitkäksi aikaa, ja yrityksesi talous kestää modernimman ratkaisun.

  • Laskusaatavarahoitus

On olemassa myyntilaskujen ostoon erikoistuneita rahoitusyhtiöitä ja pankkeja. Nämä maksavat yrityksen saatavat heti, jolloin yrityksen käyttöpääoma vapautuu. Myös laskujen riskit siirtyvät laskut ostaneelle taholle, eikä yrityksen tarvitse enää huolehtia laskutuksesta saati mahdollisesta perinnästä.

Tällainen rahoitus ei kuitenkaan sovi esimerkiksi ennakkolaskutukseen, eikä laskuista saa niitä myytäessä niiden kokonaissummaa.

Vakuudettomat pienlainat ja avustukset

Selvitä, voisiko yrityksesi saada esimerkiksi Finnveran tai Business Finlandin tukea. Koska tällaisia tukia ja lainoja saa yritysten kehittämisprojekteihin ja uusien hankkeiden rahoittamiseen, ei niiden myöntäminen useinkaan perustu vakuuksiin. Tärkeää on sen sijaan uusien hankkeiden kannattavuusarviointi.

Mikäli liiketoimintasi ei ole kannattavaa tai yritykselläsi on maksuhäiriöitä, ei rahoitusta usein saa näiltäkään tahoilta. Näin ollen ensisijaisena rahoituskeinona lainan hankkimisen sijaan olisikin korjata yritystoiminnan peruspilarit kuntoon.

  • ELY -keskus

ELY -keskus on suosittu apuri yrityksen perustamis-, kasvu- ja kehittämisvaiheessa. Valitettavasti myös saatavilla olevien varojen vähyys voi toisinaan vaikeuttaa tuen myöntämistä. Myös yrityksen paikkakunta voi vaikuttaa rahoituspäätöksen myöntämiseen, sillä esimerkiksi Etelä-Suomessa tuista kilpailee suurempi määrä yrityksiä.

  • Pääomasijoittajat

Tiesithän, että myös muut yritykset ja rahoituslaitokset voivat sijoittaa sinun yritykseesi. Ellet halua lähteä osakemarkkinoille, voit myös harkita vaihtovelkakirjalainaa tai vakuudettoman lainan pyytämistä.

Pääomasijoittajat voivat olla korvaamaton apu yritystoiminnan käynnistämisessä, sillä he tuovat usein mukanaan verkostoja ja osaamista. Pääomasijoittaminen kuitenkin sinänsä on tämän artikkelin aihepiirin ulkopuolella, ja siihen liittyy omat riskinsä.

  • Joukkorahoitus

Joukkorahoitus ei välttämättä vaadi vakuuksia, ja se voi olla pienimuotoistakin; niin kutsuttua täydentävää rahoitusta. Se voi olla esimerkiksi pääomatyyppistä rahoitusta tai vertaislainatoimintaa. Huomaathan kuitenkin, että tällainen rahoitus voi olla kalliimpaa kuin pankkien vastaava. Mieti tarkkaan, mitkä ovat joukkorahoituksen ehdot suhteessa sillä saavutettuihin etuihin. Kuinka kalliiksi raha tulee sinulle tulevaisuudessa?

vakuudeton yrityslaina

Yhteenveto

Yrityslainat toimivat monessa mielessä yksityislainojen tapaan, vaikka lainasummat saattavatkin olla huomattavasti yksityisiä lainoja suurempia. Keskeistä lainan ottamisessa ja yritykselle edullisten ehtojen saamisessa on yrityksen maksukyky sekä vakavaraisuus. Toki myös lainamarkkinoiden sekä yrityksesi toimialan yleinen tilanne vaikuttaa lainojen saatavuuteen ja lainarahan hintaan.

Minkä tahansa lainan ottamisessa on tärkeää punnita lainan järkevyyttä suhteessa yrityksen tulevaisuuteen ja sillä saavutettuun etuun. Kuinka paljon yrityksesi on valmis maksamaan nopeasta kasvusta? Mitä riskejä lainan ottamiseen liittyy? Entä millaiset ehdot sopivat sinulle parhaiten? Punnitse tarkoin lainan takaisinmaksuaikaa ja korkojen suuruutta suhteessa lainasummaan.

Kun laina haetaan oikeasta paikasta ja se neuvotellaan omiin tarpeisiin sopivaksi, voi se olla mitä oivallisin keino liiketoimintasi kasvattamiseen. Siksi lainaa ottaessa ei kannatakaan kiirehtiä vaan tutustua rauhassa erilaisiin vaihtoehtoihin.

Usein kysytyt yrityslaina kysymykset

Mikä on vakuudeton yrityslaina?

Vakuudeton yrityslaina on vaihtoehto tavalliselle pankkilainalle. Nimensä mukaisesti sen saamiseen ei tarvita vakuuksia vaan lainan saanti ratkaistaan muilla tavoin. Vakuudeton laina on hyvä täydentävän rahoituksen lähde tai pankkilainan vakuus.

Vakuudettomille lainoille on kysyntää, koska pankkien lainanhakijoille asettamat kriteerit ovat useimmiten tiukat. Pankkien kielteiset lainapäätökset ovat näin edesauttaneet yksityisten rahoittajien toimintaa ja vakuudettomien lainojen yleistymistä.

Vakuudeton laina sopii erityisen hyvin kasvavalle yritykselle, jolla ei ole vielä olemassa reaalivakuuksia pankkilainaa takaamaan. Koska vakuudettomien yrityslainojen hinnoittelukäytännöissä on kuitenkin isojakin eroja, on tärkeää vertailla eri tarjouksia.

Vakuudeton laina voi tulla kyseeseen myös esimerkiksi jonkin yrityksen koneen rikkoutuessa. Jos uusi laite on saatava pikaisesti, vain muutaman vuorokauden kuluessa, ei pankkilainapäätöstä ehditä odottaa. Samoin vakuudettomia pienlainoja otetaan ennen ruuhkasesonia esimerkiksi yrityksen varastoa kasvattamaan.

Vakuudeton laina kannattaa maksaa takaisin suhteellisen nopeasti, jolloin sen korot pysyvät aisoissa. Mikäli tarvitset pitkän maksuajan – tai jos lainan saamisella ei ole tulipalokiirettä – kannattaa tarjouksia kysyä ensin pankeista. Itsellesi parhaan vaihtoehdon löydät vertailemalla useita palveluntarjoajia.

Voiko uusi yritys saada yrityslainaa?

Kyllä, myös uusi yritys voi saada yrityslainaa. Yrityksen toimintavuosia tärkeämpiä ovat yrityksen taloudellinen tilanne ja varallisuus, sekä sen toimialan tulevaisuudennäkymät. Luonnollisesti yrityksen tulee olla rekisteröity Suomessa ja sillä on myös oltava suomalainen pankkitili.

Uusi yritys voi saada esimerkiksi vakuudetonta yrityslainaa. Useimmiten vaaditaan, että yritys on ollut toiminnassa jo muutamia kuukausia ja että sillä on jonkin verran kassavirtaa. Olipa tilanteesi mikä hyvänsä, voi tarjousta aina pyytää, sillä se ei sido mihinkään.

Kannattaako yrityslainojen vertailu?

Ehdottomasti. Lainojen kunnollinen ja tiedostava vertailu on yksi hyvän lainasuunnittelun tärkeimmistä elementeistä.

Vain vertailemalla voit tietää millaiset ehdot olet lainallesi saanut. Saisitko alhaisemman koron jostakin muualta? Mitä enemmän lainaa otat ja mitä pidemmällä aikavälillä sen maksat pois, sitä enemmän lainojen erot korostuvat. Et kai maksa tuhansia tyhjästä?

Jo pienikin laina-anomus kannattaa lähettää useampaan paikkaan. Vertailupalvelussa säästät aikaa ja ennen kaikkea rahaa, kun saat yhdellä hakemuksella monta tarjousta. Valitset niistä parhaan päältä. Sivustoltamme löydät helposti ja nopeasti eri luotonantajien yrityslainat ja vertailet ja kilpailutat lainat.